Koronavirus on vuonna 2020 aiheuttanut monenlaista haittaa paitsi yksityishenkilöiden taloudelle, myös huomattavasti laajemmin esimerkiksi valtoiden talouksille ja jopa ajanut ne tuhon partaalle. Yksi ihmisryhmä, johon koronavirus on iskenyt erityisen kovaa, ovat esimerkiksi invoicery.fi-sivuston kautta toimivat kevytyrittäjät. Moni yrittäjä ei voi … Read More
Author Archives: miika

Miten Suomen hallitus on joutunut reagoimaan koronavirukseen?
Kun ensimmäinen koronavirustapaus vahvistettiin Suomessa alkuvuodesta 2020, sai se kansassa aikaan kuhinaa, muttei vielä varsinaista pelkoa. Tämä Lapista saatu ensimmäinen kiinalaisturistin diagnoosi saikin jäädä joksikin aikaa ainoaksi, kunnes Uudenmaan alueelta alettiin saada pelottavia uutisia. Tapaus toisensa jälkeen Suomesta alettiin löytämään … Read More

Koreoiden yhdistyminen
Sekä Pohjois- että Etelä-Korea eivät virallisesti tunnusta toisiaan, vaan kumpikin on omasta mielestään se niemimaan virallinen Korea, jonka osaa toin … Read More

Eurovaalien 2019 tulos ja äärioikeisto
Eurovaaleihin 2019 lähdettiin sillä mielellä, että laitaoikeisto ja peräti fasistit kasvattaisivat kannatustaan. Huolta lisäsi myös se, että äärioikei … Read More

Miksi yrittäjyyden tukeminen on politiikan kannalta niin tärkeää?
Yrittäjyys on tärkeä osa Suomen taloutta, ja sitä tulisi tukea merkittävällä tavalla. Miksi näin on? Tänä päivänä pienten ja keskisuurten yritysten eli pk-yritysten rooli kansantaloudessa lienee tärkeämpää kuin koskaan aikaisemmin, ja luvut puhuvat tässä puolestaan. Tilastojen mukaan pk-yritykset työllistävät tänä … Read More

Mistä saat eurooppalaiset uutisesi?
Uutisten ja informaation tulva on valtaisa tämän päivän Euroopassa. Valtaosalla eurooppalaisista on pääsy internetiin, jolloin kaikki maailman tieto o … Read More

Ahvenanmaan puolueet
Vaikka Ahvenanmaa kuuluukin Suomeen, maakunnan laaja autonomia takaa sille merkittäviä erityisoikeuksia. Yksi niistä on omat maakuntapäivät, jonka puo … Read More

Vaihtoehtomedia Suomessa
2010-luvun loppupuoliskon ehkä puhututtanein uudissana oli “valeuutiset”, tai englanniksi fake news, eli uutisiksi naamioidut tekstit. Niiden tarkoitu … Read More

Konservatiivinen oikeistohallitus; Essayah’n jossittelu
Elokuun lopulla kristillisdemokraattien Sari Essayah toi esille ajatuksen, jonka mukaan Suomen nykyiselle hallitukselle on vaihtoehto. Hänen mukaansa … Read More

Mitä tekee Pohjoismaiden neuvosto?
Pohjoismaat ovat tehneet keskenään yhteistyötä jo 1950-luvulta saakka. Tarkoituksena on ollut saada yhteinen pohjoismaalainen ääni kuuluviin supervalt … Read More