Koreoiden yhdistyminen

Sekä Pohjois- että Etelä-Korea eivät virallisesti tunnusta toisiaan, vaan kumpikin on omasta mielestään se niemimaan virallinen Korea, jonka osaa toinen puoli miehittää. Teknisesti ottaen maat ovat edelleen sotatilassa, sillä mitään rauhansopimuksia tai aselepoa ei ole koskaan allekirjoitettu.

Jälleenyhdistymisvero

Vuonna 2010 Etelä-Korean presidentti Lee Myung-bak otti puheeksi ns. jälleenyhdistymisveron. Vuotta myöhemmin siitä tehtiin parlamentissa lakialoite, jonka mukaan yritykset ja kansalaiset maksaisivat pientä veroa mm. perinnöistä, jolla olisi tarkoitus kattaa Koreoiden yhdistymisestä aiheutuvat biljoonan dollarin kulut. Toistaiseksi päätöstä tällaisesta asiasta ei ole tehty, vaikka se onkin yhä enemmän esillä poliittisessa keskustelussa.

Raja

Koreoiden rajoille on tosin luotu demilitarisoitu raja, joka itse asiassa on maailman militarisoiduin alue. Rajalle on rakennettu neuvotteluhuoneita niin, että kummankin maan edustajat voivat istua saman pöydän ääressä, mutta omien rajojensa sisäpuolella.

Vuonna 2018 maiden johtajat allekirjoittivat julkilausuman, jolla pyritään rauhansopimukseen. Tämän jälkeen molemmat kävelivät yhdessä toistensa rajojen yli ystävyyden merkiksi, mitä ei ole tapahtunut koskaan aikaisemmin. 30. kesäkuuta 2019 Kim Jong-un ja Donald Trump tapasivat demilitarisoidulla rajavyöhykkeellä keskustellen niemimaan ydinaseriisunnasta. Trump otti 20 askelta Pohjois-Korean puolelle Kimin kutsumana, mikä on ensimmäinen kerta, kun USA:n presidentti astuu Pohjois-Koreaan.

Koreoiden yhdistymisessä on haettu esimerkkiä Saksojen yhdistymisestä, jolla perustellaan aiemmin mainittu vero. Myös Vietnamin yhdistymisen kaltaista skenaariota on väläytelty, mikäli aktiiviseen sotaan vielä ryhdytään.

pursuitx-child